Internet on lyönyt läpi totaalisesti tällä vuosikymmenellä: lähes 90% suomalaisista käyttää internetiä. Käyttömahdollisuuksia on yhtä paljon kuin on käyttäjiäkin, ja käyttömahdollisuuksia pyritään laajentamaan koko ajan, sillä 2010-luvun ilmiö ovat älypuhelimet, joiden avulla internet kulkee kätevästi mukana.

Yksi ala, jolla internetin hyödyt ovat kiistattomat, on oppiminen. Internetin avulla tieto on kenen tahansa saatavilla ja sitä voidaan jakaa tuhansille ihmiselle parissa sekunnissa. Tässä artikelissa keskitytäänkin internet-oppimiseen ja netin välityksellä tarjottaviin kursseihin.

Oppilaitokset

Kaikenlaiset oppilaitokset ovat hypänneet kehityksen kelkkaan mukaan ja hyödyntävät nettikurssien mahdollisuuksia. Varsinkin korkeakouluissa suositaan nettikursseja, koska silloin ei tarvitse varata suurta luentosalia, joka ei välttämättä saata tulla edes puoliksi täyteen, sillä opiskelijoiden aikataulut ovat erilaisia.

Yksi nettikurssien muoto, jota korkeakoulut käyttävät, on luennon videointi. Näin siitä pääsevät hyötymään sekä paikalla olijat että myös ne, jotka ovat jossain muualla. Videoitu luento tallennetaan esim. Moodle-kurssialustalle, jonka kautta kirjautuneet opiskelijat pääsevät katsomaan luentoa jälkikäteen.

Myös muut oppilaitokset ovat ottaneet nettikurssit omikseen. Kansalaisopistoissa pidetään paljon nettikursseja sitä mukaan, kun se on mahdollista. Nettikursseja järjestetään vaikkapa ohjelmoinnin perusteista ja vieraiden kielten alkeiden kertaukseen räätälöityjä kursseja.

Vuonna 2018 yksi nettikurssi sai suurehkoa huomiota: Elements of AI -kurssi, joka toteutettiin yhteistyössä Helsingin yliopiston ja Reaktor -yrityksen kanssa. Kurssi on kaikille ilmainen ja se käsittelee tekoälyn perusteita. Tarkoituksena olisi, että mahdollisimman monella olisi edes alkeistason ymmärrys siitä, mitä tekoäly on, koska sen ennustetaan muuttavan maailmaa internetin lailla 2020-luvulla.

Webinaarit

Tämä sana tulee englannin kielen web eli “verkko” ja suomen kielen sanasta seminaari. Ideana on siis se, että seminaari siirtyy verkkoon ja siihen osallistuminen ei enää vaadi paikan päälle saapumista.

Tätä hyödyntävät kolmannen sektorin lisäksi myös yritykset, jotka tarjoavat asiakkailleen palveluna esim. ilmaista webinaaria, jossa tuotetta tai palvelua esitellään vähän syvällisemmin.

Webinaari, tai nettikurssi noin yleensä, voi myös olla yrityksen tarjoama ensisijainen palvelu. Tällöin asiakas ostaa lisenssin kurssialustalle eli käytännössä käyttäjätunnukset kurssille kirjautumiseen. Näiden kurssien sisältö ja aihealueet ovat vaihtelevia: kurssi voi käsitellä alan kannalta oikeaoppista viestintää tai sitten siellä harjoitellaan jotain itseään kehittävää.